Minä olen puutteessa. Minä tarvitsen seksiä. Minä tarvitsen X:ää. Puutteessa oleminen tekee musta ärsyyntyneen ja pakkomielteisen.
X:n joululahja ei ole vielä saapunut perille, mutta mietin jo kuumeisesti, mitä kaikkee X voi tehdä sillä mulle. Se ajatus kutkuttaa mua. Mä en voi kuitenkaan paljastaa, mitä toivon siltä lahjalta, koska sitten X:llekin selviäisi, mistä on kyse. Toisaalta hieman pelkään, että mitä tuleman pitää, tulenko vielä anomaan armoa?
Armon anomisesta tulikin mieleen. Vaikka puutteessa pitäminen tekeekin musta seinille hyppivän pikku pirihuoran, niin huomaan itsessäni mielenkiintoisia piirteitä. Viimepäivinä kun pakkomielteisesti ajatus on laukkannut, niin huomaa haluavansa asioita melko kovasti. Minä yllätin itseni vikisemästä X:lle, että haluan sitä tätä ja vähän tota huomenna. Mä haluan, että joudun anelemaan X:ää lopettamaan. Mä haluan pitkästä aika kaulapannan kaulaani ja hihnan kireälle, tahdon että X kohtelee mua kuin koiraa. Mä haluan, että X puree mun kaulan ja niskan siihen kuntoon, että kaikki näkee, että minä olen saanut, ne jäljet tekevät mut onnelliseksi ja lisäksi mulla on bileet tulossa. Mä haluan näyttä kaikille, että mut jo omistetaan. Mä olen miettinyt näitä oikeasti koko päivän kaiken muun sairauden ohella, mitä haluan. Lista olisi loputon.
Mä pidän siitä, että olen X:n omaisuutta. Mikään ei palkitse paremmin kuin se, kun saan kuulla olleeni tottelevainen tai hyvä jossain. Joten huomisen luukku onkin tarina siitä, miten kävi, sainko mitä pyysin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti